Viime viikolla päätin, että nyt on palattava siihen viikkosuunnitelmaan. Niin olen tehnyt, vaikken ole blogia ehtinytkään päivittämään.

Tämän viikon pääasiat:

- Haistelun on loputtava.

- Häiriökontakti + "valmis"

- Tunnari

Maanantaina ei treenattu. Välillä pitää olla koirallakin vapaapäivä!

Tiistaina:

Päivällä tunnarin muistelua sekä perusasentoakontaktia peilin edessä. Illalla noutokapulan pitoa ja siirtymistä sivulle. Palkkasin oikealle. Nyt hyvät. Lisäksi pari vinohyppyä noudolla että ilman. "Valmis"-treeniä kun kurssilaiset tuli kentälle. Lepoa ja ei haistelua. Paikallaolosta lähdöstä palkka pallolla ja sitten taas pitkä aika, toimi tosi hyvin.

Keskiviikkona:

1. treenit tunnari, oman etsimistä ja ilmaisua  (kipot), perusasentoon kapula suussa sekä seuraamista + perusasentoja. Lepoa ja ei haistelua. Hypyssä kokeiluin avoimen hyppyä, ekalla ei hoksannut, että pitää istua, tokalla kyllä.

2. treeneissä ohjattu, kapuloiden haulla ja niistä suora palkka. Liikkeestä asentoja  (liikuin koirasta peruuttaen poispäin). Ja sit jotain leikittiin jne en vaan muista enää mitä.

Torstai:

Aamulla Telkkisellä kaiman ja Ansan kanssa. Pop teki ekassanoutoa pitkällä matkalla ja sitten kierrätin mun takaa ja siitä palkka. Lopuksi yksi sivulle asti.

Tokassa häiriökontaktia ja seuraamista peiliä kohti. Vähän avaa, mutta parempi. Kontaktiin olin tyytyväinen.

Kolmannessa tunnaria, eka oman ilmaisua ja sitten Pirjo laittoi häiriökapuloita jtn 15. Etsi hyvin. Mielentila tällä hetkellä kuitenkin liian aktiivinen, haluaisin rauhallisuutta lisää. Täytyy tätä miettiä.

Lopuksi paikkamakuu, oltiin molemmat piilossa, Aika ehket se 3 min. Piilosta näki peilin kautta koirat ja Pop nuuhkaisi kahdesti lattiaa, (josta huomautin) muuten hyvä.

Kivat ja onnistuneet treenit molemmilla koirilla. Ansa oli kans niiiiin pätevänä!

Kotimatkalla kurvattiin Hesen kautta ja naurettiin ajatukselle, että Pop tilaa lastenaterian ja kysyy mitä leluja on... :D Halvat huvit Pirjo Heikkisillä :)