Joku on saattanut jo miettiä, että mitähän suurtekoja Pikku-Poppisen tulevaisuudelta odotetaan, siihen suuntaanhan tämä blogi on nimetty. Jotain suuria tekoja Pop varmaan vielä tekee - ainakin jos pienet teot ovat suurien edellä :)

Kun ihmiset murehtivat koiriensa tekemiä kepposia, lohdutan usein, että sellaisista kasvaa isona niitä parhaita koiria! Ja se on totta. Tai jos ei ole, niin se lohduttaa kummasti :D

Pop on ollut koko pentuaikansa tosi kiltti, eikä se ole oikeastaan ehtinyt tekemään mitään pahoja tuhoja. Tämä voi toki johtua myös vertailukohteesta Jo-Jo-cardista, joka on poissa keskuudestamme, mutta ei koskaan poissa mielestämme... Mitä Jo-Jo ei ehtinyt elämänsä aikana kokeilla / muotoilla / deletoida voidaan luokitella melkoiset turvallisuuskriteerit täyttäviksi kapistuksiksi. Jo-Jolla oli aina sellainen ilme, kun se katseli ympärilleen, että "mitäköhän alakaisi seuraavaksi"... Pop puolestaan muistuttaa lähinnä Vaahteranmäen Eemeliä - sydän on täyttä kultaa ja auttamisen halua löytyy - kepposia vaan sattuu ihan vahingossa.

Pop on kuluneen syksyn aikana ehtinyt maistelemaan uudet silmälasit - mutta se oli tosi kiltti, kun linssit oli melkein ehjät (niillä siis näkee jotain). Toinen pikkuisen kinkkinen juttu sattui tässä muutama viikko sitten, kun se oli löytänyt kuulolaitteeni - ja tietysti pureskellut sen. No eipä hätää, minulla oli onneksi varalaite.

Tänä aamuna sitten vuorossa oli se varalaite. Jämä löytyi sängystä. Minä huokaisin helpotuksesta: "Huh, luojan kiitos, patteri on tallessa, eikä Poppisen mahassa! MUTTA, sairaalasta, josta laitteita saa, on osasto kiinni ensi viikkoon asti (olen aiemminkin herättänyt "piireissä" hiukan huvitusta, että maine se kuulkaa vaan kasvaa). Ja kyllähän se vekotin aika tarpeellinen on ja varalaitteen voisi saada, mutta korvaosa on henkilökohtainen omien mittojen mukaan. Sitten tajusin, että korvakappale on kateissa  ja aloin pähkäilä, että apua, oksennutetaanko koiraa vai odotellaanko... Mutta koska Pop on niin kiltti, se osa löytyi EHJÄNÄ!!  Ja yhä paranee: laatikoiden perukoilta löytyi vielä yksi fossiilinen laitekin, joka TOIMII! Äiti tuumasi tästä episodista kuultuaan: "Taitaa tulla tuo Poppinen aika kalliiksi..." :) Tässä vaiheessa alkoi jo naurattaa... Tajusin nimittäin, että onneksi minulla ei ole vielä  jotain puujalkaakin! :)

On Pop ehtinyt tekemään ison joukon jo hyviä tekojakin. Eräänä iltana oli tulossa töistä ja odoteltiin Poppisen kanssa bussia. Sää oli kamala ja tie pelkkää jäätä ja hiekkaa. Siinäpä sitten tiputin Popin bussirahan maahan ja enhän minä värisokeana sitä erota hiekasta. Ihan vaan vähän ärsytti ja tiesin että bussi tulee milloin tahansa. Popin kanssa oli juuri treenattu oman etsimistä (tunnistusnoutoa) ja sanoinpa siinä sitten vaan, että "oma". Ja Pop oli heti jutussa mukana ja meni hetki ja se nosti sen kolikon ja antoi käteeni. (Ehdin kyllä sen kolikon tiputtamaan kolmesti (!!!) ennen kuin sain sen kiinni. Poppisen mielestä tämä oli tosi hauska peli. Ja bussi saapui sitten juuri sopivasti - kuski oli kyllä meidän suosikki, joka laskee aina Poppisen ilmaiseksi :)

Poppisen ensimmäinen virallinen työtehtävä oli sen ollessa siinä 6 kuukautta. Työtehtävä, ihmisiin pelokkaasti suhtautuvan koiran auttaminen, kuulostaa Popille hiukan vaikealta, koska ei se Poppiskaan kaikista ihmisistä tykkää. Lemmikkiaseman henkilökuntaa Pop kuitenkin fanittaa, ne kaikki on niiiin ihquja! Poppis ja saman ikäinen Savanna löysivät heti leikkeihin yhteisen sävelen ja tuota pikaa Savanna oli sitä mieltä, että minäkin olen tosi kiva, kun Poppiskin tykkää minusta. Niinpä me mentiin sitten kaupan puolelle ja pyysin siitä pari tyttöä kassan takaa hössöttämämään Popin kanssa ja Pop oli innoissaan. Savanna katsoi sivusta ehkä kaksi sekuntia - ja meni kerjäämään rapsutuksia myös. Joskus on vaan niin paljon helpompaa kertoa koiralle asioita toisen koiran avulla. Tuollaisia hetkiä on hienoa seurata.